Search results for "multimodaalinen teksti"
showing 3 items of 3 documents
Lapset multimodaalisten tekstien tulkitsijoina ja tuottajina esiopetuksessa
2017
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa multimodaalisten tekstien esiintymistä sekä niiden tulkitsemista ja tuottamista esiopetuksessa. Multimodaaliset tekstit ovat tekstejä, jotka yhdistelevät montaa eri ilmaisun kanavaa eli moodia, kuten esimerkiksi ääntä, kuvaa ja liikettä. Tutkimus toteutettiin yhdessä Keski-Suomen alueen esiopetusryhmässä havainnoimalla ryhmän toimintaympäristöä sekä tekstien tulkinnan ja tuottamisen tilanteita. Tutkimukseen osallistui 16 esiopetusikäistä 6–7-vuotiasta lasta sekä 3 ryhmän henkilökunnan jäsentä. Aineisto analysoitiin hyödyntäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että esiopetusryhmässä esiintyi eri tavoin painott…
"Sanoja, selvää tekstiä!": ammattikoululaisten käsityksiä tekstistä
2015
Tässä tutkielmassa tarkastellaan ammattikoululaisten nuorten tekstikäsityksiä. Tutkimusongelmani on, käsittävätkö opiskelijat tekstin kirjoitettuna ja monomodaalisena, vai hyväksyvätkö he tekstiksi myös monimodaalisia, muihinkin esitystapoihin nojaavia esityksiä. Tutkimuskysymykseni ovat, mikä ammattikoululaisen mielestä on teksti ja mitä kriteerejä hän tekstille asettaa. Tutkimusaihe on ajankohtainen ja siksi kiinnostava, että opetussuunnitelmauudistuksia on meneillään niin toisella asteella kuin peruskoulun puolellakin. Luonnollisesti uusissa opetussuunnitelmissa otetaan kantaa myös teksti- ja lukutaitoasioihin määrittelemällä näitä käsitteitä. Nämä määritelmät tulevat taas ohjaamaan opet…